perjantai 2. tammikuuta 2015

Ovi sulkeutuu

Pyrin noudattamaan aina vain enemmän
- iän karttuessa :) -
kahta periaatetta elämässäni:

aina voi elää vielä täydemmin
ja rakastaa enemmän;
vältä urautumista kaikessa mahdollisessa

*
se minkä teet,
tee kokosydämisesti


Joten urautumista ja puolisydämistä tekemistä välttääkseni
Villa Kairoksen ovi sulkeutuu tällä postauksella.


Kolme kivaa vuotta olen postaillut
ja nämä jäävät elämään bittiavaruuteen,
muistona ajasta,
joka oli siirtymävaihe meidän elämässä.


Hyvän ystävän kanssa tuumittiin,
että vanhaa pitää siivota alta pois, jotta tulee tilaa uudelle.
Siitä uudesta on jo kuiskaus ja lupaus... :)
Leppeä etelätuuli enteilee elämämme kevättä.
Tämä on hetki, jolloin tuntee joka solullaan
olevansa elossa ja nauttivansa siitä
(Nuuskamuikkusta siteeratakseni).
Ja tässä kohtaa on hyvä olla, kiire ei ole mihinkään.

Toinen blogini
jatkaa epätasaista pyörimistään edelleen.

Kiitän matkaseurasta tähän asti,
jatketaan eri areenoilla,
entistä kokosydämisemmin.