sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Projekteja

Vanhat sulkataulut kaipasivat uudistusta.
Itse tehdyt kehykset olivat ohuelti valkolakattu
ja taustatapetti oli kellastunut.
Taulujen sulat olen vuosien mittaan itse kerännyt tai saanut.

Vili halusi kovin olla projektissa mukana
- tosin vähän kyseenalaisella tavalla -
vaikka potikin kyseisen päivän silmäänsä.


Maalasin kehykset mustalla Otex-pohjamaalilla,
isäntä leikkasi valkoiset, vahvat kartongit taustaksi
ja liimasin sulat uudestaan alustaansa.


Tauluista tuli paljon ryhdikkäämmät mustan värin myötä.
Ja tämä tuli maksamaan pyöreät 0 euroa,
kun tarvikkeet löytyivät omista varastoista.



Olohuoneen jalkalamppu, joka ei kylläkään kuulu suosikkeihini,
koki myös pienen uudistuksen - edullisesti tottakai.
Olin jo aikaisemmin maalannut muovisen varjostimen valkoiseksi,
nyt päällystin sen skräppipaperilla vähän sirkushenkeen.


Ulkosalla on myös valmistumassa yksi 'nollaeuroa'-projekti,
samoin makuuhuoneessa,
mutta niihin palaillaan vasta syysloman jälkeen.


Lupailemiani pikkukuusiakin tuli haettua.
Joulukoristeet ovat sentään vielä laatikossaan,
mutta jotain massakoristeideaa on mielessä...


Paint-kuvankäsittelyohjelma innosti näihin kuvakokeiluihin. :)
Suonette anteeksi kuvien huonon laadun, pyrin parantamaan tapani... ehkä...

Rentouttavaa syyslomaa, jos sellainen sullakin on alkanut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti