perjantai 23. marraskuuta 2012

Askartelua ja kisuja

Tämän postauksen kuvat ovat yhtä hämäriä kuin päivät ulkona ovat olleet jo monta viikkoa - ja aina vain hämärämmäksi käy. Kuvien kohdalla selitys löytyy vieraasta kamerasta ja heikosta sisävalosta - ja tietenkin kuvaajan taidottomuudesta. :) Joku velmu voisi todeta tässä kohtaa, että kamerasta löytyy myös sellainen ominaisuus kuin 'salamavalo'. Mutta kun en tykkää ylivalottuneista otoksista, niin tällaista jälkeä sitten tulee. Ja toisaalta tällaisena digiaikana, kun kaiken pitää olla teräväpiirteistä ja kuvien tarkkoja, tällaisissa rakeisissa kuvissa silmä välillä lepää - tai minun ainakin. :) Ulkona viipyilevä hämärä syvenee syvenemistään vielä joitakin viikkoja, kunnes taas lähdetään matkaamaan kohti valoa.


Keittiön pöytämme näytti tältä monta iltaa, kun intouduin askartelemaan yhtä sun toista.


Tulostelin myös lahjapapereina tai korttien pohjina käytettäviä tekstiarkkeja - helppoja tehdä tekstinkäsittelyohjelmalla ja värin vaihto käy käden käänteessä.


Wellu viettää päivänsä suurimmaksi osaksi näin: mukavasti masunsa vieressä.

Kissakatraan kuopus Vili on kipeillyt muutaman viikon, mutta soitto eläinlääkärille ja lääkekuuri, niin poika oli heti ekan lääkeannoksen jälkeen jo hiirensä kimpussa (hiiriparasta näkyy käpälät, se oli kuvan ottamisen aikoihin heittänyt veivinsä noin kymmenen kertaa).

Levollista marraskuun viimeistä viikonloppua ja ensimmäisen adventin odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti