maanantai 20. lokakuuta 2014

Korjausta

Edellisen postauksen kuvista osa oli kivasti pikselöitynyt
eli harjoitukset jatkuvat.
Korjaus myös Paint-ohjelman määritelmään;
se on enemmänkin piirto-ohjelma kuin
kuvankäsittely-sellainen.
Kuvien käsittelyyn käytän Gimp:iä,
mutta Paint on mukavan yksinkertainen
rajailuun ja tekstin lisäämiseen sekä
kuvakollaasien tekemiseen.




Tässä yksi harjoitelma Gimp:llä.
Nämä karvakorvat ovat
tassutelleet sydämeni yli ja
jättäneet siihen lähtemättömät jäljet. :)


Iloa viikkoosi!


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Projekteja

Vanhat sulkataulut kaipasivat uudistusta.
Itse tehdyt kehykset olivat ohuelti valkolakattu
ja taustatapetti oli kellastunut.
Taulujen sulat olen vuosien mittaan itse kerännyt tai saanut.

Vili halusi kovin olla projektissa mukana
- tosin vähän kyseenalaisella tavalla -
vaikka potikin kyseisen päivän silmäänsä.


Maalasin kehykset mustalla Otex-pohjamaalilla,
isäntä leikkasi valkoiset, vahvat kartongit taustaksi
ja liimasin sulat uudestaan alustaansa.


Tauluista tuli paljon ryhdikkäämmät mustan värin myötä.
Ja tämä tuli maksamaan pyöreät 0 euroa,
kun tarvikkeet löytyivät omista varastoista.



Olohuoneen jalkalamppu, joka ei kylläkään kuulu suosikkeihini,
koki myös pienen uudistuksen - edullisesti tottakai.
Olin jo aikaisemmin maalannut muovisen varjostimen valkoiseksi,
nyt päällystin sen skräppipaperilla vähän sirkushenkeen.


Ulkosalla on myös valmistumassa yksi 'nollaeuroa'-projekti,
samoin makuuhuoneessa,
mutta niihin palaillaan vasta syysloman jälkeen.


Lupailemiani pikkukuusiakin tuli haettua.
Joulukoristeet ovat sentään vielä laatikossaan,
mutta jotain massakoristeideaa on mielessä...


Paint-kuvankäsittelyohjelma innosti näihin kuvakokeiluihin. :)
Suonette anteeksi kuvien huonon laadun, pyrin parantamaan tapani... ehkä...

Rentouttavaa syyslomaa, jos sellainen sullakin on alkanut!


lauantai 18. lokakuuta 2014

Kirkkaat pakkasaamut ja hämyisät illat



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Huomenissa palaillaan asiaan nollan euron projektien merkeissä.
Tunnelmallisia aamuja ja iltoja!


lauantai 11. lokakuuta 2014

Arkista juhlaa

Nyt on tapahtunut ihan kauheita! Mua nimittäin on ruvennut jouluttamaan! Lehdet on vielä puissa, ulkolämpötila yli kympin ja pakkasaamut laskettavissa yhden käden sormilla, puhumattakaan lumesta - ja mä jouduin piteleen ittestäni tosissaan kiinni, etten lähtenyt penkomaan vaatehuoneesta joulukoristeita!



Onneksi alakerran laatikoihin oli unohtunut pari valosarjaa. Ja huomenna haen taatusti pari pikkukuusta ämpäreihin, näyttäköön almanakka mitä päivämäärää tykkää...



Unohduin iltana eräänä tuijottelemaan kuuta. Mystisiä, lujaa kiitäviä pilviä...



Hurahduksia on tapahtunut tässä matkan varrella enemmänkin,
viimeisimpänä nämä eläintyynyt.



Olen viettänyt viikonloppua itseni seurassa, perjantain aloitin shoppailemalla kaupungilla ja ajatuksena oli, että vietän viikonlopusta suurimman osan käpälät kohti kattoa tekemättä mitään järkevää, mutta kuinkas kävikään...


Sinooperista käteen tarttui tällanen ihastuttava paperilehtiö. Omista varastoista löytyi myös aikoinaan kirpputorilta ostamiani kehyksiä vino pino ja kun olohuoneen harmaa hylly on odotellut jo kauan aikaa jotain täytettä, niin taulujen teko karkasi niin sanotusti lapasesta...



...onpas mielenkiintoinen seinänväri tässä kuvassa, lähinnä tulee mieleen 70-luku...
Sinooperista löytyi myös muutamalla eurolla pari kivaa ruukkua ja koristepalloja, jotka odottelevat lopullista sijoituspaikkaa leikkimällä kukkaa sillä aikaa.


Keskustan kävelykadun varrelta löytyi myös hauska halpiskauppa Tiger, joka myy mm. Kuolleen meren tuotteita.


Laitoin myös meidän talon kierrätyksen uuteen järjestykseen.


Vaikken mikään hyperaktiivinen viherpiiperoinen olekaan, niin pullot, lehdet, lasit, metallit ja pahvit löytävät nyt tiensä kaupantiskin kippilaatikoihin.

Tämän viikonlopun omituisiin iloihin on kuulunut mm. se, että parhaaseen sauna-aikaan ei kukaan ole valittamassa, vaikka kylppäri on täynnä suihkussa olevia viherkasveja. Tai ketään ei häiritse, vaikka laitan pesukoneen laulamaan iltayhdeltätoista. 

Mutta tämä yksinolo ilostuttaa vain hetken, sitten on taas suloista palata arkeen ja kuulla jostain päin huushollia, että "äiti, onks mun vaatteet tullu pyykistä?" tai "äiti, mitä ruokaa meil on tänään?". Elämän yksi hienoimpia asioita on vaihtelu - on se sitten vuodenaikojen tai arjen ja juhlan.


Juhlavaa arkea sulle!


tiistai 7. lokakuuta 2014

Mansikkapaikka

Kait jokainen ainakin jossain kohtaa elämää kaipaa paikkaa, jossa voisi hengähtää ja irrottautua tavallisesta arkirumbasta ja -sambasta...


...me etsittiin sellaista paikkaa tänä kesänä saaristosta ja kiertelemällä katselemassa muutamia järvenrantatontteja, mutta...



...lopulta päädyttiin vuokratonttiin Keuruulla, IsoKirjan leirintäalueella.
Parinsadan neliön tontti on viettävää etelärinnettä, ihanaa haapametsää.



Aluskasvillisuus on monimuotoista, kaikki 24.9. postauksen kuvat ovat tontilta.




Vastarannalla asustelee joutsenpariskunta...


...ja rannassa sijaitsee tuikitarpeellinen haaveilukivi. Ranta on tiivispohjainen savi-hiekka, joka syvenee pikkuhiljaa.


Leirintäalueella on käytettävissä isot nurmikkoalueet pelailuun, tunnelmallisia nuotiopaikkoja, kuntosali, frisbeegolf-radat, upeat lenkkeilymaastot etc.

Meidän "mökki" näyttää tältä:



ostettiin siis reilunkokoinen asuntovaunu, joka etuteltan kanssa riittää mainiosti meidän perheelle. Isännällä on suunnitteilla vielä kärrysaunaa, mulla kylpytynnyriä ja kesäkeittiötä, joten nikkaroitavaa riittää. Ja laituri pitää tietenkin olla.
Yksi yö jo vietettiin rannassa eikä sunnuntaina olisi millään malttanut lähteä pois eli kunhan kevät koittaa, on meidän viikonloppujen suunta tiedossa. :)


Mika kävi isänsä kanssa raivaamassa puita ja IsoKirjan talkkari Hokkanen kaivoi pohjan ja tasoitteli sorat vaunua varten. Malttamattomina odotamme kevättä! :)


Tontilla kasvaa kaksi tosi isoa ja vanhaa haapaa, ne on niin kuin me. :)


Juha Tapion osuvan biisin myötä hyvää yötä.






lauantai 4. lokakuuta 2014

Kasvioppia

Mahtaisiko joku tunnistaa kuvien maata myöten mataavan pensaan?




Muutakin kameraan tarttui pihakierroksella...









Leppoisaa ja letkeää lokakuuta!

ps. Jouduin laittamaan kommentointiin kirjainvarmenteen, kun roskapostirobotit ovat olleet ihailtavan ahkeria viime aikoina. :)