keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pakkasaamut, lintuset ja haiseva kaupantiski

Ihanat pakkasaamut ovat taas täällä! <3
Samoin ruokaa etsivät linnut. Tilasin Aleksilta vanhanajan tyylisen lintulaudan, jota poika nyt koulussa väsää.

Etuoven sydän sai syyskoristeeksi jäkälää.
Ja sitten pihaamme tipahti tällainen kapistus: vanha kaupan tiski, joka on viime vuosikymmenet palvellut autotallissa työkalujen säilytyksessä (!). Ensin isoisälläni ja sittemmin isälläni, jolta sen nyt sitten sain. Kaappi on kantajien kauhistus: hitaasti kasvanutta, talvella kaadettua täyspuuta eli painava kuin mikä. Saimme sentään liinojen kanssa kannettua sen 4 hengen voimin pakettiautosta ulos. Mielenkiinnolla odotan sen viemistä portaita ylös sisälle!

Ensimmäinen askel projektissa oli kaapin pesu painepesurilla. Kaappiin kuuluu 8 lasi-ikkunaista laatikkoa ja 4 kippiovellista kaappia. Nyt mietityttää, mitenköhän saan haihdutettua öljyn yms. hajun puusta...? Joka tapauksessa maalaan kaapin sisältä ja ulkoa ja jokaisen nurkan, mutta näillä pinttyneillä hajuilla on tapana tulla maalistakin läpi. Onko kellään vinkkejä, miten kannattaisi toimia? Katsotaan, kuinka onnistun; aikaa tämän saattamiseen salonkikelpoiseksi on noin viikon verran.

 Kivaa (keski)viikon jatkoa!


torstai 10. lokakuuta 2013

Makuuhuoneen stailausta ja Vilin kuvausta



Meidän makuuhuone alkoi muistuttaa varastoa, joten oli aika vähän stailata sitä. Kivaa sängynpeittoa olen etsinyt pitkään - ja vieläpä sopuhintaan - sellaista löytämättä (kivat kun on aina maksaneet maltaita). Niinpä heitin sängyn päälle helmalakanan ja isoäidin peruja olevan karkeaa rohdinpellavaa olevan peiton. Vilihän tietenkin tykästyi siihen heti.
Makkari odottaa remonttia, katon ja seinien maalausta ja pitkään haaveissa ollutta katossänkyä, mutta se antaa odotuttaa kyllä vielä itseään jonkin aikaa. Verhojen taakse kätkeytyy meidän vaatehuone, kankaat Ikealaisia.
Vanha penkki löysi paikkansa sängyn päädystä. Helmalakanaan olen joskus ommellut vanhasta pitsilakanasta sen kauneimman osan.
Vili ja Vilin ruotsalainen hiirikaveri. :)




Tähän otokseen yritin vangita sateisen päivän jälkeen kimaltelevaa tuijaa. Ja se oli tietenkin luonnossa paljon upeampi, kuin tässä kuvassa.

Minä lähden rentoutumaan viikonlopuksi kylpylään, rentoudu sinäkin, missä sitten oletkaan!

torstai 3. lokakuuta 2013

Rastaita ja neilikoita

Linnut ja kukat ovat hurmanneet viime päivinä... tässä maistiaisia.

Viherpiha-lehdestä bongasin tällaisen kivan idean, josko sen tänä syksynä/talvena toteuttaisin lintujen - ja omaksi - iloksi.

Mustarastaat ovat tyhjennelleet aroniapuskia, tässä poseeraa koiras...

...ja tässä kurkkii rouvalintu.

Mika sai napattua näin hienon otoksen.
Ja nämä veivät mut täysin mennessään: Reilun kaupan pinkit neilikat!




Harvemmin näin fiilistelen, mutta nyt oli pakko laittaa kuvia vähän enemmänkin. :)

Tässä kuvassa näkyy hauskasti vanhan ikkunalasin vauhtiviivat.
Suloista viikonloppua sulle!